sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Alkuja ja loppuja...

Hei kaikille, Elämässäni on tapahtunut viime aikoina monia muutoksia, joista suurin lienee opiskelujen saattaminen loppuun. Opinnäytetyö ja rästitehtävät sain runneltua lähes viime hetkellä kasaan, ja tutkintotodistushakemus on nyt lähetetty. Todistus lähetetään minulle kesäkuun lopussa, ja minusta tulee viimeinkin tradenomi. Viisivuotinen opiskelutaival on viimein lopussaan, ja tämä on suurtakin suurempi helpotus, sillä olin jo aikalailla menettänyt toivoni valmistumisesta. Tässäkin suurena tekijänä toimivat tukiverkostot, joiden avulla tämä viimeinen rutistus tuli mahdolliseksi. Toisaalta jo alle viikossa huomaa, että elämässä tuntuu tapahtuneen suurikin muutos, ja jää nähtäväksi, tuoko opiskelujen loppuunsaaminen tietyn tyhjänolon tunteen sisälle, sillä ne ovat olleet osa arkeani jo niin monta vuotta.

Aiemmin rankemman kevään takia päätin alkaa tehdä vain kolmipäiväistä työviikkoa kesäkuun ajan, ennen heinäkuun lomaa, ja antaa itselleni aikaa taas löytää elämästäni ne asiat, jotka tuovat elämääni iloa. Työrupeamakin on toistaiseksi tulossa päätökseen, sillä elokuun puolenvälin jälkeen siirryn Suomen valtion määräämään siviilipalvelusjaksoon, joka kestää vuoden. Täksi ajaksi työpaikkani jää holdiin, eli se odottelee sitten, kun vuosi on kulunut.

Kaikella tuntuu olevan alkunsa ja loppunsa. Toisaalta olen myös alkanut tutustua aktiivisemmin uusiin ihmisiin, ja mikäli oikea tulee vastaan, niin en enää näe tapailu- tai parisuhdeajatuksiakaan mahdottomina (hyvin epätodennäköisinä kylläkin, pessimisti kun olen :D )... Uusia kavereita on kuitenkin tullut ainakin muutama hyväkin, ja jokaisesta tällaisesta olen kiitollinen.

Mitä urheilupuoleen ja hyvinvointiin tulee, niin olen suhteellisen hyvin onnistunut pysymään 5krt/vko -urheilulinjalla, vaikka sallittavia poikkeuksiakin on vastaan tullut. Saavutin keväisen endorfiinihaasteeni mukaisen painonpudotuksen, ja olen tätä nykyä taas alle 80-kiloinen (lähtöpaino oli 84 kilon hujakoilla). Olen lähinnä multitaskannut liikunnan muun vapaa-ajan oheen, ja suosinut lähinnä kotona seisovaa kuntopyörää, mutta tämänviikkoinen hölkkä/kävelylenkki Hietsuunkaan ei ollut yhtään kummoisempi. Syömislinjaus alkaa pikkuhiljaa liukua kohti kesää, ja pussikaljat puistossakin on ehditty jo nauttia, ja jäätelöitä mussuttaa. Kesään kuuluvat tällaiset iloiset asiat, eikä turhan tarkkaan syömisen tarkkailuun ole enää tarvetta.

Kesältä odotan lähinnä läheisen ystävän häitä (Pieksämäellä...), vanhempien minulle valmistujaislahjaksi ostamaa Lontoonreissua heinäkuussa sekä ehdottomasti koko heinäkuun kestävää lomaa, jolloin ei ole mikään kiire tehdä asioita. Juhannuksena lähdetään perinteen mukaan käymään mökillä, ja mahdollisesti poikkean Imatrallakin sukulaisten luona vielä lomani aikana.

Elämässäni on tapahtunut jo aiemmin huomaamiani suuria muutoksia, ja tietyt tapahtumat pääsevät päätökseen, kun taas toisaalta uusille tapahtumille löytyy alku. Muutoksen tuulet puhaltavat, kun 24-vuotiaana lähden kohti kesää, ja uusia syksyn tuomia haasteita. Muutos on aina mahdollisuus ja ennen kaikkea seikkailu!

-Joni

torstai 17. huhtikuuta 2014

Endorfiinikoukussa - hyvällä JA huonolla tavalla...

Huomasin elämäni taas alkaneen, päivissä on näkynyt valoa ajoittain ahdistavasta elämäntilanteestakin huolimatta. Kaikki kiitos tästä kuuluu kuntopyörälleni, joka tosiaan tähän kuuhun mennessä on kaksi vuotta toiminut vaatetelineenä - ei enää. Olen huomannut, että arkiaamun polkaisee 30 minuutissa käyntiin (herätys klo 5.15... heh), ja endorfiinit auttavat jaksamaan. Toisaalta olen myös huomannut, että mikäli kyseessä on työpäivä tms 'ankeaa arkea', riittää endorfiineja puolen päivän hujakoille.

Olen huomannut, että olen endorfiinikoukussa hyvällä ja huonolla tavalla: elämä hymyilee, kun endorfiinit jylläävät, toisaalta kun ne loppuvat tai niitä ei saa lainkaan (välipäivät 2krt viikossa), tuntuu ettei oikein mistään tule mitään. Tilanne ei ole juurikaan uusi, vastaavaan endorfiinikoukkuun olen aiemminkin jäänyt, ja esimerkiksi tänään oli miltei mahdotonta olla huonolla hetkellä nousematta siihen kuntopyörän satulaan. Joten söin Subwayn herkullisen rasvakeksin. Kaksi. Kolme. Lisäksi suklaamuna. Ja jäätelöä. Ja sittenpähän vasta morkkis tuleekin tällaisen jälkeen.

Olen yrittänyt pohtia keinoa saada endorfiineja myös keskellä päivää, mutta pitkän tähtäimen keinot alkavat olla kovin vähissä, kun ottaa huomioon yksinäisen toimistotyön. Ideoita kenelläkään?

Summa summarum taas: Tilanne on lähtenyt parempaan suuntaan ehdottomasti burn out fiiliksistä. Ajoittaisia kuoppia tulee, ja niihin yritän etsiä ratkaisua. Ja mahdollisesti joku voisi tässä auttaa minua. Oletko se sinä?

-Joni

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Omaa itseään etsimässä

Heippahei kaikille, Viime blogipäivityksestä on aikaa hurjan kauan, joten summaan oleellisen elämäntilanteestani alle: Asun edelleen Kampissa. Opiskelen EDELLEEN Haaga-Heliassa (opinnäytetyö viimeistä vaille valmis). Työskentelen tällä hetkellä ainoastaan yhdessä yrityksessä, asiakasneuvojana, ja työ koostuu lähinnä koulutuspalveluiden myynnistä. Odotan syksyllä 2014 alkavaa siviilipalvelustani (ja ei, en tiedä vielä mihin menen). Hommasin kääpiöhamsterin, Nupun, keväällä 2013 ja elelen sen kanssa tällä hetkellä. En seurustele edelleenkään enkä tiedä edelleenkään, mitä haluan elämältä.

Ajattelin kirjoittaa blogia taas, koska koen, että olen itselleni velkaa sen, että alan etsiä viimeinkin itseäni. Elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä viimeisimmät vuodet, ja jälleen kerran onnistuin ajamaan itseni burn outin partaalle, minkä takia jouduin jäämään pariksi viikoksi sairaslomalle töistä.

Tänä aikana olen entistä enemmän alkanut miettiä elämään liittyviä perimmäisiä kysymyksiä: kuka oikeasti olen? Mitä haluan elämältä? Mihin olen menossa ja mikä on minulle tärkeää? Olen kokenut, että nyt on se aika elämässäni, jolloin tahdon oikeasti ottaa selville oman tarkoitusperäni ja haluni. Olen liian pitkään elänyt muiden asettamissa vaatimuksissa ja puitteissa, ja minusta onkin tullut oikeastaan oman elämäni sivuhenkilö. Olen kameleontti, joka mukautuu muiden ihmisten tarpeisiin, enkä tämän takia ole ehtinyt tutustua itseeni, omiin ajatuksiini enkä omaan kehooni sen tarkemmin.

Jonkin aikaa sitten aloitin joogaamisen, ja pyrin lisäämään aktiivista liikuntaa elämääni, lähinnä sen takia että olen huomannut saavani siitä lähinnä reippaasti hyvää mieltä, joka auttaa jaksamaan. Pääosin liikunta koostuu aerobisesta hikiliikunnasta (ts. kuntopyörä ja juoksumatto). Lievästi olen myös kokenut, että kasvisten sun muun lisäminen ruokavalioon on auttanut. Siviilipalvelus tulee elämään sopivaan aikaan, koska en lopultakaan 5 vuoden myyntityön opiskelun jälkeen ole aivan varma, onko tämä se mun juttuni, joten vaihtelu virkistää, ja siitä saa elämään ehkä ihan uutta näkövinkkeliä.

Olen koko elämäni toitottanut sitä, että olen yksinäinen susi, ja tulen aina olemaan yksin omasta tahdostani. Toisaalta viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä asioita uudelleen, ja tajunnut, että olen ihan tajuttoman kroonisesti yksinäinen ihminen. En siis tällä sano, että haluaisin parisuhteeseen tai mitään, mutta toisaalta kaikkea voi kokeilla, eikös? Jään pohtimaan tätä kyllä nyt.

Mutta summa summarum, elämäni on aikalaisessa murrosvaiheessa, ja päätavoite siinä on löytää itseni, jonka koen kadottaneeni kauan aikaa sitten. Tästä alkaa uusi seikkailu!

-Joni

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ruuan sielua etsimässä

Viime aikoina olen löytänyt uuden harrastuksen: kokkaamisen. Tai leipomisen mielumminkin, yksinäisellä ihmisellä kun ei muuta tekemistä usein ole vähän ennen puolta yötä. Joten päädyin siis käyttämään luovuuttani "keittiön" puolella (huomatkaa ironia, mullahan on vain nurkkaus, jossa on uuni ja tiskiallas).

Muffinsseista on tullut suuri hitti: olen syöttänyt niitä oikeastaan kaikille, ketkä sattuvat oikeaan aikaan paikalle. Homma lähti käytiin siitä, kun aloin soveltaa perusmuffinireseptejä niihin aineksiin, joita kaapista löytyi. Ensimmäisenä syntyivät banaani-suklaamuffinit, joita seurasivat juusto-basilikamuffinit ja niitä välimerenmuffinit (välimerentahnaa, mausteita ja juustoa, sisällä yrttituorejuustoa). Kuulostaa hyvältä eikös?

Kuitenkin vaikka muffinsseja harvoin on jäänyt, tuntuu silti, etten löydä sitä tiettyä ainesosaa/-osia, jotka luovat ruualle sielun. Tuntuu, että aina puuttuu jotakin, jotain, mikä tekee ruuasta sellaista, että yhtäkkiä ei välitä sen sisällöstä, lihottavuudesta tai edes muusta maailmasta. Ruoka, joka vangitsee hetken. Ruoka, joka tuntuu täydelliseltä. Maut, jotka ovat täydellisessä tasapainossa, ja ruoka hurmaa mehukkuudellaan, mausteillaan ja ulkonäöllä. Miten tällaisen kokonaisuuden pystyy saavuttamaan?

Internet on ohjeita pullollaan, mutta silti tuntuu, ettei mikään vastaan tulleista ole täydellinen. Mistä opiskelijakokkaaja löytää sen taidon, joka ammattilaisilla on ollut vuosia hallussaan, ottaen huomioon sen, ettei alan vaihto tule kysymykseenkään. Kuinka tehdä täydellistä ruokaa?

Intohimolla ruokaa kohtaan,

-Joni

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Remonttia Kampissa

Asunnon remontti on vihdoin ohi, ainoastaan taulut puuttuvat tästä huushollista. Suuri kiitos koko projektin onnistumisesta kuuluu vanhemmilleni ja lähisuvulle, jotka tekivät valtaosan koko hommasta, kun itse olin töissä.

Aiemmin lupasin ennen-jälkeen-kuvia, ja ne myös tänne laitan. Pahoittelen ennen-kuvien vähäisyyttä, mutta kuvat antanevat jotain suuntaa siitä, miltä asunto näytti ennen remontointia.
Lattia oli entisten vuokralaisten jäljiltä kärsinyt aika reippaasti ja se näytti ihan hirveältä, vaikka oli joskus ollut ihan mukiinmenevä parketti. Ilmeisesti siihen oli kaatunut reippaasti vettä, jotain pesuainetta yms.
Seinät oli "kaunis" valkoisen ja virtsankeltaisen sekoitus. En todellakaan tiedä, kenen idea se oli aikanaan ollut. Pointti on kuitenkin se, että vaikka kämppä näytti oikeastaan aika hirveeltä, kun sinne ekan kerran meni, näki kuitenkin kaiken rumuuden alla mahdollisuuksia upeaan asuntoon. Oikeastaan oli aika onnekas sattuma, kun kämppä oli surkukunnossa, koska siten vuokra oli edullinen alueen hintatasoon nähden.

Suurempia selittelemättä tässä kuvia valmiista asunnosta:

Eli yhteenvetona: kämpästä tuli ihana kauniine lattioineen ymsyms.

Palaillaan!

-Joni

perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulu meni jo...

Jouluhässäkät meni suhteellisen nopeasti, lahjojen ostaminen jäi kyllä viimetippaan. Suurin osa ystävistä sai mielikuvituksettomasti Spice Icen lahjakortin, koska ajatukseni olivat täysin muualla (=asunnossa).

Jouluaattona kävimme haudoilla sateessa ja tuulessa, jonka jälkeen jatkoimme joulupuurolle tätini luo, kuten joka vuosi. Kukaan ei tänä vuonna saanut mantelia, vaan se katosi kovin mystisesti... Illalla suunnattiin isän vanhempien luokse viettämään joulua, ja jakamaan joululahjat. Itselle mieleenpainuvimmat olivat kirkasvalolamppu, uudet upeat villasukat (mummin tekemät) ja kimpsutkampsut uuteen asuntoon (inc. pölynimuri, kattilat, pannu, lääkekaappi yms).

Muuttoni on tosiaan varmistunut, olen saanut asunnon avaimet, maksanut vuokravakuudet ja huomenna menossa aloittamaan remonttia. Muutan KAMPPIIN! Armottoman pihistelyn ja opiskelijabudjetin aikakausi on siis alkamassa ja samalla myös itsenäisen elämän ensimmäinen osa. Olen suunnitellut tekeväni tänne blogiin ennen-jälkeen-osion, koska asunto on suhteellisen hirveässä kunnossa tällä hetkellä, enkä aio päästää tuttuja sisään ennenkuin se on valmis. Mitä tapahtuukaan, vain tuleva sen näyttää.

Joni

perjantai 16. joulukuuta 2011

Opiskelijamurju

Kävin tosiaan eilen siellä asuntonäytössä Kampissa. Asunnossa oli paljon parantamisen varaa (mm. seinien maalaaminen, lattian pesu yms.) ja päätin, että tästä alkaa mun seikkailu. Sijainti oli täydellinen, mutta asunto vaatii paljon työtä. Otan sen kämpän. Siitä tulee mun opiskelijamurju. Yritän saada siitä asuttavan kuntoisen. Onneksi vuokranantaja kustantaa maalit ja uuden jääkaapin ja mikron.

Lattia on puuta, mutta elämää nähnyttä, jostain kohtaa karheaa. Ajattelin, että jos pesun jälkeen se ei vaikuta paremmalta, laitan joko maton peittämään kuluneet kohdat tai asennan halvan laminaattilattian, koska mun mielestä lattia on kodin sielu. Tällaista ajattelin. Hinta on edullinen, eli en loppupeleissä joutuisi maksamaan kuin jotain 150 euron kieppeillä.

Seinät (kelta-valkoiset) ajattelin maalata valkoisiksi ja huoneen pitkittäisen seinän tehosteseinänä vaalean beigeksi. Verhoiksi äiti meinaa maksaa mulle Vallilan katajanokka-verhot.

Yllättävän helpolla kämpästä saa asuttavan oloisen. Aion ostaa huutonetistä pienen ruokapöydän ja kaksi tuolia. Suurin pohdiskelun aihe on se, hommatako sohvasänky, vuodesohva, pelkkä sänky vai sohva ja sänky erikseen. Myös digiboksi pitäisi hankkia, periaatteessa voisi jonkun edullisen tallentavan mallin huutonetistä hankkia.

Kuvia en laita ennenkuin varmaan tammikuun puolella, en tahdo järkyttää ketään ;)

-Joni